Perjantaille pelaamani jääkiekkopelit, kaikkiin SM-liigakohteisiin 2, ei nyt aivan täysin osuneet. Tulos 4 / 7 tarkoitti kuitenkin kuivin jaloin selviämistä, sijoitettu panos saatiin takaisin, ja jäätiin reilu euro voitolle. Muutkaan kohteet eivät olleet kaukana tuodakseen lisävoittoja. Veikkaukselle pelaamani jääkiekkohulluttelu Vakioon, oli todellakin hulluttelu, tulos 6 / 12.
Samat SM-liigajoukkueet kohtasivat lauantaina uudelleen, mutta onneksi minulla ei ollut aikaa muilta harrastuksiltani lauantain matseihin laittaa riviä, sillä pelini ja veikkaukseni olisivat menneet täysin pieleen. Säästyipähän pelitilien rahaa.
Varmistuspeliksi perjantaille tarkoitettu viiden jalkapallon kotivoittokuponki perjantailta piti neljän kohteen osalta, muttei siis tuonut voittoa tällä kertaa. Perjantai oli joka tapauksessa ensimmäinen päivä jolloin emme tehneet yhtään tappiota.
Lauantaille pelattiin perinteistä Vakioveikkausta, jossa 4 euron hintainen systeemini toi tuloksen 8/13. Lisäpanostukseen tarjoamani merkit olisivat tuoneet tuloksen 10/13. Yhtä kaikki, ei voittoa itselleni siis tällä kertaa.
Sunnuntaille jalkapalloveto
Pikavetona pelataan Nordic Betille sitä ennen neljän kohteen jalkapallolappu, johon otetaan mukaan
Tottenham - ManU - 2
Valencia - Real Madrid - 2
Chelsea - Arsenal - 2
AC Milan - Bologna - 1
Tiukkoja pelejä ovat kaikki, vähiten luotan Arsenalin voittoon valinnoistani. Lapulle otetaan mukaan tuplat, triplat ja kaikkien neljän osuminen kohdalleen. Kokonaispanos 11 euroa.
Nyt laittamaan hyvää sunnuntairuokaa, ja pohtimaan illalle mahdollisesti sijoitettavia muita vetoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti