Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ässät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ässät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. helmikuuta 2013

SM-liiga vierasvetoisesti: KalPa, JYP ja HIFK

Tänään pelataan yksi triplakuponki, panoksena 3,20 euroa, kaikkien osuttava.
Kohdevalinnat ovat jääkiekon SM-Liigan vierasvoittoja, voittajiksi valitaan KalPa, JYP ja HIFK.

Assät - KalPa

Tässä veto pohjautuu puhtaasti siihen, että lennon on katkettava joskus. Lisäksi, 3,50 vieraskertoimena on minusta hulppean suuri. Nyt luotetaan kuopiolaisiin. KalPa on valahtanut jo seitsemänneksi ja haluaa nousta takaisin kuuden parhaan joukkoon, sekä voitolla mm. ohi vastustajastaan Ässistä. Kotietu play-offseihin kiinnostaa varmasti aiemmin kaudella kärkipaikoilla keikkunutta kuopiolaisryhmää.

HPK - JYP

Kovassa vireessä oleva JYP jatkaa Jokereiden jahtaamista, eroa piikkipaikalle on paljon, mutta selitystä löytyy myös pelattujen pelien määrästä. HPK on näistä juuri nyt ehkä hieman haavoittuvaisempi, ja merkkivalinta kallistuu parempikertoimisen vierasjoukkueen suuntaan.

Kärpät - HIFK

Kappas vain. En ole mitenkään yllättynyt, että HIFK tarttuu lapulle, etenkään kertoimella 4,20. Kumpikin joukkue on helmikuussa esiintynyt, varovaisestikin arvioiden ailahtelevasti, ja rehellisesti sanoen surkeasti, alle tasonsa. Kärpät on nyt sarjataulukossa HIFK:ta seitsemän pistettä edellä, ja sijoituksessa melko reippaasti. HIFK:n kuuluisi olla paljon korkeammalla. Potentiaalia on. Nyt voisi lopettaa säätämisen ja epäolennaisuudet, ja nostaa taso pelillisesti sinne minne se ennen playoffeja kuuluukin. Nimittäin, ellei sitä käännettä tapahdu, HIFK ei siellä kohta ole. Kärpät on, vaikka tappion kärsisivätkin. Kaikista ennusmerkeistä huolimatta tähän perusteltu kakkonen.

Tänään ei pelata tutulla viisi euroa tuplille ja vitonen triplalle kaavalla, joka sinänsä houkuttelisi, mutta Black Jack tyhjensi eilen pelitiliä, nyt mennään näin,

perjantai 22. helmikuuta 2013

Päivän lapulle: KTP, Auxerre, ja Ässät

Eilisen peruslapulle valittiin vain vierasvoittoja. Niistä HIFK piti, mutta Tottenham nousi vain tasuriin asti, ja Bayer Leverkusen hävisi oman ottelunsa. Tappiota lapulla kertyi lähes 25 euroa.

Tänään kolmen kohteen peruslappuun, joka ottaa huomioon koko kupongin sekä kaikki tuplat, sijoitetaan suurin piirtein kakkosen kertoimella olevia kotivoittoja. Lajikirjo on koripallo, futis ja lätkä.

Kupongin avaa kotimainen koripallo: KTP - Kataja - 1

Tässä haetaan etua kertoimen kautta. Katajalle tarjotaan vain 1,65 ja sinänsä vahvalle kotkalaisjoukkueelle 2,10 kerrointa. Minun on pakko myöntää, että lähtökohtaisesti Kataja on varmasti ennakkosuosikki, mutta koripallo on tässä kohtaa pienestä kiinni. Luotetaan kotijoukkueen ansaittuun venymiseen.

SM-Liigasta yksi ottelu: Ässät - SaiPa - 1

Ässät on ollut hurjassa lennossa. Toivottavasti lento ei katkea tänään, kun pelaan heidän puolestaan, kertoimella 1,80. Vierasjoukkueen tarjottu kerroin on lähes 3,50 paikkeilla, ja sinänsä houkuttelisi, mutta aion tänään pysyä peruslappujeni kantavassa ideassa, joka on pelata noin kakkosen kertoimia. Lisäksi suurkertoimisista yllätyshauista on viime aikoina tullut pahasti takkiin. Luotetaan kotijoukkueeseen.

Ranskan futista: Auxerre - EA Guingamp - 1

Rehellisesti, tunnen ranskan futista vain muutaman joukkueen verran, ja kärjistettynä sekin pohjautuu siihen, että ranskalaisia kohteita pelatessa etsin joko PSG:n tai Lyonin voiton vastustajastaan. Ymmärrettävästi noiden kerroin on tällä haavaa melkoisen pientä. Otan siis vähän jotain muuta Ranskasta, ja Auxerre kotivoittona tarjotaan tällä erää 2,20 kertoimella, joka minusta on todella hyvä pelimahdollisuus.

Sijoitus siis jokaiseen tuplaan vitonen, ja triplaan vitonen. Kuponki on rakennettu siten, että jokainen tupla maksaa suunnilleen kupongin takaisin, ja voitot tulee täyden osuman kautta.

tiistai 19. helmikuuta 2013

KooKoo, HIFK ja Ässät veikataan voittoihin

Tälle päivälle pelataan pieniä lisälappuja myös, ainakin kotimaiseen jääkiekkoon. Sijoitetaan vitosella kolmen kohteen jääkiekkotripla, ilman tuplavarmistuksia. Kaikkien kohteiden osuessa takaisin maksetaan reilu 20 euroa. Aiempi lappu yhteen laskettuna päivän sijoitukset ovat tässä vaiheessa 25 euroa, joten näiden osuessa saadaan lähes omat pois.

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoituu kouvolalainen KooKoo ja sen kotivoitto Mestiksen play-offseissa Hokkia vastaan. Kerroin on pieni, mutta odotusarvokin kohtalaisen suuri.

Kaveriksi kohteelle napataan HIFK:n voitto Pelicansista kotonaan. HIFK on ollut suorastaan umpisurkea vieraissa, mutta josko kotitehot pitäisivät edelleen. Kerrointa tähänkään ei paljoa tarjota.

Kupongin vierasvoittajaksi tarjotaan Ässiä. Ilves vaan ei jaksa, eihän?

Mestiksen KooKoo näistä on nyt ollut hyvässä vireessä, muiden hyvyydestä en menisi sanomaan mutta ovat otteluissaan kuitenkin selkeitä suosikkeja, ja haen riskisijoituksilleni varmistuksia.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Vetoveikkaajaa nöyryytettiin

Huh huh...

Voiko pahemmin pieleen mennä enää eiliset vedot ja -vihjeet? Vastaan itse itselleni - eivät voi!

Liverpool ei yltänyt yllättämään

Liverpoolin nöyrtyminen Zenitille ei ollut yllätys, vaan voiton haku kupongille oli. Pool kesti 70 minuuttia, ja sitten rytisi kahdesti. Tämä ei ollut minulle vielä pettymys kupongillani, ne tulivat jo alkuillasta.

Jokerit: Mitä ihmettä?

TPS-Jokerit. Voi jestas sentään, TPS nöyryyttää minua oikein urakalla. Kun pelaan sen puolesta, se häviää 100-0. Kun sitä vastaan, se nousee sarjajohtajaa vastaan pelatussa pelissä 0-3 tilanteesta rinnalle ja ohi! Kunniaa TPS:lle, ja kyrpä otsassa ajattelen tällä hetkellä narrilaumaa, joka on mielestäni juuri nyt osuva nimitys sille. Ei se Kekäläinen vissiin teidän pelaaja ollut? Saisi sitä edelleen pelata jääkiekkoa, eikä suinkaan menettää kolmen maalin johtoasemaa!

Kärpät hei, milloin ottelu alkaa?

En luottanut Ässiin, luotin Kärppiin kotonaan. Ne tuottivat minulle tällä kertaa myös yhtä aidon pettymyksen, kuin Jokerit. Ässät taputteli pelin valmiiksi jo alle minuutissa, ja siitä sillasta Kärppien kantti ei enää riittänyt nousemaan. Minä todella aliarvioin porilaiset eilen, enkä varmasti ollut ainoa.

SaiPa oli vaan parempi

Tämä oli Liverpoolin ohella kertoimien mukaan toinen yllätys. Noiden kahden edeltävän piti olla varmoja, mutta kissan viikset ne olivat. Ja tässä kertoimen laskijat olivat näköjään paljon minua viisaampia, eipä jatkunut Lukon aiempi vire tällä kertaa Lappeenrannassa. Tosin se ja sama, kun Jokerit ja Kärpät jo omansa sössivät.

Jos jotain positiivista löydän, niin oikein tein vain jättäessäni Ilveksen ja HIFK:n pois lapuilta. Olisin pelannut nekin aivan pieleen.

Entä perjantain vedot?

Pettymys eilisiin tuloksiin on vielä melkoinen. Katsotaan löytyykö motivaatiota veikata tälle päivälle vai tyydynkö vain valitsemaan eilisistä Vakiovihjeistäni oman rivin.


torstai 14. helmikuuta 2013

Eurooppa-liigaan Liverpoolille vierasvoitto. SM-Liigaan ideoita

Eilinen Real Madrid - Manchester United -tasapeli kasvatti pelikassaa 9,50 eurolla. Kiitos ManU, tuo antaa eväät edetä Mestareiden Liigassa.

Päivän peruspelinä Liverpoolin vierasvoitto

Tänään tuo summa, kympiksi pyöristettynä laitetaan Liverpoolin voitolle kertoimella 3,20. Tasurivarmistusta ei kehiin heitetä, vaikka mieli tekisi.

Pietari ja paikallinen Zenit ei varmastikaan ole ihanteellisin vastus Liverpoolille, jonka pääpanos pitää olla kotimaisessa liigassa sijoituksen nousu. Suoritustaso sillä sen sijaan on jo noussut, ja uskotaan edelleen Poolin maalintekotahtoon ja -kykyyn.

SM-liigakierrokselle rivi ja lyhyet suositukset

TPS - Jokerit 2:
Jokerit vievät tämän matsin, kakkonen kehiin.

Kärpät - Ässät 1:
Ässillä hyvä vieraskerroin, mutta tässä tarjottaisiin kotivoittoa mieluiten. En usko jatkuvaan yllätyshakuisuuteen.

SaiPa - Lukko 2:
Lukolle vierasvoitto, vaikka lappeenrantalaisistakin saa yli kahden kertoimen. Lähes 2,80 raumalaisten vierasvoitosta nostaa edes vähän jännitettä ja kupongin arvoa

Tämä lappu sisään reilun 8 kertoimella, ja neljän euron panoksella.

Ilves - HPK sekä KalPa - HIFK jätetään ulos lapulta, liikaa tavaraa ei laiteta kupongille. Ilves on tällä hetkellä liian epävarma vedonlyöntikohde, periaatteessa pitäisi lyödä sen puolesta, mutta HPK on varmempi voittaja. KalPa - IFK jää lapulta pois sen vuoksi, että itse suosin liian herkästi helsinkiläisjoukkuetta, joka ei kuitenkaan vieraissa ole ollut kovinkaan vakuuttava, ja vastassa on vähintään tasoisensa kuopiolaisryhmittymä.

Kaiken kaikkiaan tälle päivälle sijoituksia 14 euroa, ja lapuilla on mahdollista saada noin 65 euroa eli karkeasti viidenkympin voitto. Tavoiteltuun vähintään kympin voittoon päästään joko Liverpoolin voitolla tai jääkiekkolapun osumalla.

torstai 24. tammikuuta 2013

Jääkiekon SM-liiga 24.1.2013 - Veikataan vierasvoittoja

Tälle päivälle sijoitetaan yksi jääkiekon vedonlyöntilappu.Tälläkin kertaa voittajia otetaan vain vierasjoukkueista, ja otteluita kupongille laitetaan vain kolme. Lapulle pelataan singlevedot ja tuplat kahdella eurolla sekä kolmen ottelun yhdistelmä. Kupongin hinta 15 euroa, ja parhaimmillaan mahdollisuus tehdä tiliä satanen. Yksittäinen osuma jättänee kupongin vielä tappiolle, tupla toisi voittoa.

KalPa - Jokerit


Valinnoistani ensimmäinen on kierroksen kärkikamppailu. KalPa kärkkyy varmasti Jokereiden kiinni ottamista, ja Jokerit haluavat kasvattaa eroa sarjataulukossa. Molemmat joukkueet ovat hyviä, KalPa jopa ehkä hitusen parempi, juuri nyt. Silti, Jokereiden hitusen parempi kerroin houkuttaa pelaamaan narripaitojen puolesta.

Sarjataulukon erot kärjessä ovat tiivistyneet muun muassa KalPa:n ja etenkin Tapparan hyvien esitysten myötä, mutta nyt odotan toisen suuntaista liikettä ihan kärjessä. Merkiksi 2.

TPS - Lukko

TPS on pettänyt minut jo riittävän monta kertaa. Häviämisen on toki loputtava joskus, ja nyt se on laskettu hienoiseksi ennakkosuosikiksi Lukkoa vastaan kotonaan. Lukolla siis hivenen suurempi kerroin, ja selkeästi paremmat pelit alla. Minun tuurillani TPS nöyryttää vedonlyöntiäni jälleen ja voittaa tänään mutta minä en sitä lapulleni laita vielä tälle kierrokselle. Tänään uskon raumalaisiin. Merkiksi 2.

JYP - Ässät


Tässäkin merkiksi 2. Harkitsin pitkään kotivoittoa, sekin olisi tällä hetkellä 2,05 -kertoiminen, mutta lähes kolmen kertoimella porilaisjoukkue houkutti lapulle.

Pitäisikö huolestua, kun luottaa sekä raumalaisiin, että porilaisiin? No, ei kysytä Turusta eikä Jyväskylästä tänään.

Missä on HIFK, missä on Tappara 


HIFK:ta ei tänään lapullani näy, kerroin on liian pieni SaiPaa vastaan, vaikkakin uskon helsinkiläisten voittoon kotonaan.  Samoin, Tappara vie Raipelle potkut antanutta Ilves-laumaa paikallispelissä mennen tullen, mutta Tapparan kertoimesta vetolappu ei kostu mitään.

Näillä, ja vain näillä torstaiseen vedonlyöntipäivään!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Tiistain vedot täysin metsään

Eiliset vedonlyönnit menivät sitten ihan harakoille. Jalkapallovakio, jonka otteluista vain osa on pelattu, on jo nyt hävitty. Parhaimmillaankin siihen osuu vain 9, ja sekään ei näytä enää todennäköiseltä. Voittoa siitä ei kuitenkaan saada.

Jääkiekkovedoissani oli sentään jotain järkeä. Helsinkiläisjoukkueet pitivät mallikkaasti, arvioni mukaan. Mutta en ollut valinnut niitä tuplakupongille, joka olisi taannut päivän sijoitukset takaisin. Sen sijaan HIFK:n rinnalle valitsin kupongille TPS:n, joka hävisi 2-3 Pelicanseille, jonka lentoon en luottanut. Kuponkini toisiksi heikoin lenkki petti, ja vei metsään sekä kahden ottelun, että neljän ottelun kupongin.

Vetolappujeni heikoimmaksi lenkiksi arvioimani Ässät - Tappara kotivoitto petti myös, joskaan sillä ei TPS-tappion myötä ollut voittoihin vaikutusta. Ässät -ottelu näytti käsitellyltä jo alkusoitoissa, kun tilanne oli 0-3 mutta vielä mitä - Ässät nousi 3-3 -tilanteeseen, ja vielä myöhemmin 4-4:ään. Ottelu meni kuitenkin jatkoajalle, ja alussa dominoinut Tappara otti 4-5 voiton.

Jääkiekkokierros oli mielenkiintoinen, mutta vedonlyöntituottoa se ei tuonut. Pieni jalkapallovakio sen sijaan näyttäisi olleen täysi fiasko, ja eilen hukattiin rahaa myös Black Jackiin. Ensimmäisen pelipäivän saldo on täten 25 euroa pakkasella.

Tutkitaan myöhemmin tänään, löytyykö vetokupongeilta mitään kannattavaa, vai sijoitetaanko muutama euro onnenpeli Viking Lottoon.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Tänään kotimaista jääkiekkoa

Tästä sitten aloitetaan tammikuun puolivälissä. Vedonlyöntifirman tilille laitetaan 50 euroa, josta tälle päivälle sijoitetaan 8 euroa yhteensä, kahteen eri lappuun. Ja muistetaan vielä edellisen päivän kirjoitukset, että pitkän tähtäimen tavoitteena on 10 euron laskennallinen voitto per päivä.

Pelasin kahdelle lapulle yhteensä neljää kotimaisen SM-liigan ottelua. Näissä vedoissa ei ole käytetty järjestelmiä, vaan kaiken tulee osua.

Illan voittajiksi olen veikannut: TPS, HIFK, Jokerit ja Ässät. Toisella lapulla on kaikki neljä joukkuetta, toisella vain TPS ja HIFK. Panostus pienempään vetoon on 5 euroa, ja neljän ottelun kuponkiin 3 euroa. Vetojen kertoimet ovat 4,10 ja 15,56, eli rahaa voi 8 euron sijoituksellani kertyä noin 67 euroa.

Kauden mittaa ailahtelevasti pelannut HIFK isännöi tänään JYP:iä. Olen tuloksiin nähden yllättävän herkkä pelaamaan helsinkiläisten kotivoittoa, niin nytkin.

TPS - Pelicans: Pelikaani nyt vaan ei lennä tällä kaudella, joskin uskon että tämä on kuponkini toiseksi heikoin lenkki.

Ilves - Jokerit: Sorry Raipe, ja tamperelaiset tupsukorvia kannattavat tuttavani. Mun on lapulle laitettava Jokerit, vaikka se pahalta tuntuukin. Tämän kohteen kakkosmerkkiin luotan, mutta se on vain toisessa lapussa pienen kertoimensa vuoksi. Tupla-kupongilla tästä ei mitään hyötyisi.

Ässät - Tappara, veikkaan ja nimenomaa vain veikkaan patapaitojen kotivoittoa. Näistä joukkueista en tunne kumpaakaan niin että merkkini perustuisi mihinkään muuhun kuin tuuriin. Tämä lienee kuponkini heikoin lenkki.

Illalla katsotaan, kuinka kävi.

Pelien asettamisen jälkeen muutama minuutti ajanviettoa Casinolla, Black Jackin parissa, 1 - 2 euron panoksin. Tulos + 4 euroa. Talletuksen maksaman euron jälkeen siis pelitilin saldo on nyt 45 euroa.
Päivitys tilanteeseen: Kahvitunnin kasinolla hukkui rahaa, aamun + 4 euroa vaihtui - 14 euroksi. Illan vedonlyöntejä odotellessa.