Näytetään tekstit, joissa on tunniste vakiovihjeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vakiovihjeet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Vakioveikkaus - vihjeet kierros 10/2013

Vetoveikkaajasta on näköjään tullut lähinnä Vakioveikkaaja. Nyt mennään lauantaisiin Vakioveikkauksen vihjeisiin. Luvassa on tälläkin viikolla haastava kierros, vielä heikommin ennustettava kuin viime viikkoinen.

Ottelut koostuvat Valioliigasta ja Championshipistä - mukana on kimurantteja putoamis- ja nousutaisteluita, joiden voimasuhteita on sikäli hankala ennakoida. Lähdetään yrittämään!

1. QPR - Sunderland: 1, harkitse joko 12 tai 1X

QPR otti viikko sitten upean, ja tuiki tarpeellisen voiton. Ero putoamistaistelussa kohtuullistui huomattavasti, mutta joukkue on silti säilyäkseen jatkuvien pakkovoittojen edessä. Siksi kohde on syytä pelata varsin kotivoittoisesti, kun taustalla on onnistuminen. Annetaan tässä kuitenkin vaihtoehtoisia merkkejä myös tasuriin tai vierasvoittoon. En pidä QPR:ää yhtäkkiä niin ennakkosuosikkina kuin veikkaajat tähän mennessä (pelatuimmuusprosentti 53%). Sunderlandillekaan ei tekisi muutama lisäpiste pahaa, joten sitä kannattaa harkita mukaan.


2. Norwich - Southampton: X, harkitse 1X

Norwichia pidän hivenen parempana joukkueena, mutta viime viikolla QPR:lle hävinnyt Southampton on aika tasainen isäntiensa kanssa. Perusmerkkinä voisi hakea tasuria, mutta jos haluaa varmistella niin kotipainotteisesti.


3. West Bromwich - Swansea: 2

Veikkaan tämän ottelun aika tasaiseksi ja päätös vierasvoitosta perustuu vain siihen, että sitä on Vakiokupongille veikattu toistaiseksi aivan liian vähän. Siitä saisi selkeää etua kupongin arvoon, vaikka tämä voikin osoittautua uhkarohkeaksi kompastuskiveksi. WBA:lla nimittäin on myös ottelussa panosta, ja kotietu, mutta säästellään tässä merkkejä, ja otetaan alipelattu vierasvoitto lapulle.


4. Reading - Aston Villa: X

Putoamistaistelua kuumimmillaan ja kumpainenkin tarvitsee pisteitä, enemmän kuin tasurin tuoman yhden. Silti, pidän sitä todennäköisenä, taistelumotivaatiota on kummallakin ja siitä on tasaiseksi ennakoidun väännön pelissä saatavissa kupongille hienoista etua. Jos joku haluaapi varmistella, kallistuisin itse enemmän Villan puoleen.

5. Leicester - Sheffield W: 12 tai 1X2

Kotijoukkue on tässä ehdoton suosikki, ja siksi pakkovalinta kupongille mukaan. Se on myös auttamattomasti ylipelattu, ja vierailijat puolestaan kaipaavat kipeästi pisteitä. Heillä saattaisi olla iskun paikka. Ehdottomasti ainakin 2 mukaan kupongille, mieluiten jopa 1X2, jos pelimerkkiä riittää. Itse säästän hieman merkkejä ja pelaan 12

6. Bristol City - Middlesbrough: 2, harkitse myös 12

Mennään ennakkosuosikkivetoisen vierasvoiton mukaan tässä, vahvempi joukkue se on. Kotijoukkue puolestaan kaipaisi pisteitä vielä kipeämmin, joten sitä kannattaa lisämerkkinä harkita.

7. Huddersfield - Charlton: 2, harkitse myös X2

Kumpainenkin joukkue on ollut minulle ongelmallinen pelikohde kautta linjan. Laitetaan kuitenkin vierasvoitoksi, ja täydennetään tasurilla, jos pelimerkkeihin jää varaa. Näistä on saatavissa etua kupongille.


8. Peterboro - Ipswich: 12

Molemmat joukkueet tarvitsevat Championshipissä vielä pisteitä eikä tasapeli ainakaan isäntäjoukkuetta tyydyttäisi. Perusmerkiksi laittaisin kakkosen, mutta alkaa olla niin vierasvetoista peliprosenttien vastaisesti että todennäköisyyksien paineessa pitää ottaa myös kotivoitto jo mukaan lapulle.







9. Nottingham - Wolwerhamton: 1

Tässä kohteessa peesataan muita veikkaajia, ja valitaan lapulle selkeä kotisuosikki. Wolwes kaipaisi jo käännettä, mutta ei sitä nousukarsintoihin hamuavan Nottinghamin vieraana tule saamaan. Kotivoitto tässä varmaksi.



10. Bolton - Brighton: X

Tähän vedetään röyhkeästi kupongin toinen risti, ilman varmisteluja. Bolton nöyryytti minua pari viikkoa sitten kun pelasin sitä vastaan. Nyt en suoranaisesti pelaa vastaan, mutten puolestakaan. Aika samantasoiset joukkueet ovat kyseessä, ja Brighton pitää mielellään nousukarsintapaikastaan kiinni. Sinne kun mielivät jo kupongillani voittajiksi ennakoidut Nottingham ja Middlesbrough, sekä isäntäjoukkue Bolton. Tasuri on vierailijoille isäntiä suotuisampi, ja uskon että Brightonin rahkeet siihen riittävät.



11. Birmingham - Derby: 1X

Tästä vedetään lapulle tasurivarmistettu kotivoitto. Peruste vedonlyönnillisesti epäpätevä: Derby ei nyt vaan kolahda, mutta pitää sillekin mahdollisuutensa antaa.



12. Watford - Blackpool: 1

Tähän kohteeseen riittää varma kotivoitto. Watford on ollut yksi sarjan varmimpia joukkueita läpi kauden, ainoastaan sarjajohtaja Cardiffia voisi pitää parempana. Blackpoolilla ei edes taida olla mitään tavoitettavaa? Normaalistihan se näihin varmoihin kapsahtaa, saas nähdä tällä kertaa.


13. Crystal Palace - Leeds: 12

Tässä minua houkuttaa rankasti alipelattu kakkonen, vaikka Leeds ei ottelun suosikki olekaan. Crystal Palace pysynee nousukarsintapaikoilla vaikka tappio tulisikin, mutta täytyyhän tuo kotivoitto lapulle ottaa.

Yhteenveto:

Tässä vaiheessa lappuni arvo on 8 euroa, ja lapulla on kaksi ristivarmaa, jotka ovat yleensä riskejä. Ykkösiä lapulla on jo kahdeksan, joten niitä on vähintäänkin riittävästi - kysymys kuuluu ovatko oikeissa kohdin. Kakkosiakin lapulla on seitsemän, ja tasureita vain kolme, kahdesta "varmasta" huolimatta.

Tällä viikolla mennään kahdeksan euron lapulla, ja jätetään mm. se Aston Villan vierasvarmistus pois.







keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vakioveikkaus - vihjeet kierros 9 / 2013

Vetoveikkaaja laittaa Vakioveikkausvihjeensä nippuun tällä viikolla jo keskiviikkona, ja sijoitti itse peliin 16,00 euron järjestelmän.

1. Real Madrid - Barcelona: 2

Toistamiseen samalla viikolla. Barcelona hakee varmasti hyvitystä, ja onnistumista. Lähdetään vierasvetoisesti tähän, ja uskotaan että Real keskittyy jo Manchester Unitediin, ja on tyytyväinen cup-menestykseensä.


2. Everton - Reading: 1, harkitse myös X

Reading tarvitsisi todella kipeästi pisteitä, ja vahvan ennakkosuosikin kotona niitä on vaikea, ellei mahdoton napata. Itse pelaan pelkällä ykkösellä, mutta suurempaa järjestelmää pelatessa risti saattaisi olla paikallaan.


3. Southampton - QPR: 2

QPR on ollut umpisurkea, tiedetään. Pisteitä se tarvii NYT eikä vasta seuraavan pelin jälkeen. Olisiko ne pisteet otettavissa Southamptonilta. Itse uskon että on, ja valitsen rivin arvoa nostamaan suoran vierasvoiton!


4. Manchester United - Norwich: 1, harkitse X2 tai 1X

Tässä luotan merkkien säästämiseksi omaan suosikkijoukkueeseeni. On kuitenkin syytä mainita, että Norwich on esiintynyt edukseen, ja ManU voi Realin tavoin jo keskittyä tulevaan tässä ottelussa, joten vaikka se ennakkosuosikki onkin, pelkkä kotivoitto on riskimerkki lapulle, ja Norwichista voisi lisämerkein saada selkeää etua.


5. Swansea - Newcastle: 2

Tässä haen ennakkosuosikin vastaista vierasvoittoa, ja siitä etua pelatuimmuusprosenteista kupongille. Newcastle on mielestäni hyvässä vedossa.


6. Chelsea - WBA: 1X

Chelsea on ollut vähintäänkin ailahteleva, tosin paikoitellen myös loistava. Se pelaa tänään keskiviikkona Middlesbroughin kanssa FA Cupissa. Vaikea pelata kuitenkaan täysin Chelseaa vastaan, mutta otetaan ristivarmistus kehiin.


7. Sunderland - Fulham: 2, harkitse myös ennakkosuosikkia eli 1

Tästä myös suora, ennakkosuosikin vastainen kakkonen lapulle.Toivottavasti Berbatov on kunnossa ja pelipäällä. Joukkue onnistuu tai epäonnistuu sen mukaan, samoin Vakiokuponkini tältä osin. Suurempaa systeemiä pelaaville suosittelen myös muita merkkejä.




8. Stoke - West Ham: 1, harkitse myös vierasjoukkuetta

Tässä ottelussa luotetaan tilastoihin, ja kotivoittoisuuteen. Ja jos en naurettavampaa perustetta keksi dissata West Hamia, olkoon se sitten se, että vaimoni nauraa aina sille. Ja se, ettei West Ham voita koskaan kun lyön vedon sen puolesta. Nyt pelataan vastaan.


9. Middlesbrough - Cardiff: 12

Sarjajohtajaa ei voi tässä ohittaa, mutta sekin on viime viikolla kyennyt minut yllättämään negatiivisesti kun taas Middlesbrough positiivisesti. Jälkimmäisen paukut on varmasti keskiviikon Chelsea-ottelussa, mutta jätetään kotijoukkueelle silti mahdollisuus.


10. Barnsley - Bolton: 12

Tähän merkit sekä koti- että vierasvoitolle! Pelasin viime vakiokierroksella Boltonia vastaan, ja jouduin nöyrtymään todella pahoin. Joukkue näyttää olevan löytämässä tasonsa. Barnsleylle annetaan silti kotivoiton mahdollisuus, sillä pistetarve on ilmeinen, ja kotivoitosta hyötyisi Vakiokupongillakin.


11. Hull - Birmingham: 1X

Hull on edelleen mukana nousukamppailussa, mutta sillä on myös outoja yksittäisiä epäonnistumisia, jotka ovat valitettavasti löytäneet tiensä myös minun kupongeilleni. Senkin vuoksi haluan antaa tasurimahdollisuuden Birminghamille, nostamaan hiukan lappumme arvoa.


12. Brighton - Huddersfield: 1X

Tämä myös kotivoittovetoisena tasurina. Brighton on vielä mukana taistelussa nousukarsinnoista, ja Huddersfield tuuliajolla, yhä. Pistekin tekisi hyvää sille, ja veikkauskupongillemme. Mutta suosikki-kotivoitto on pakko pelata tässä mukaan.


13. Charlton - Burnley: X2, kokeile myös 1X

Veikkaan Charlton-ottelut yleinsä väärin päin, joten kokeile myös päinvastaista rastitusta. Burnley on kovempi joukkue kuin sen viime aikaiset suoritukset, ja itse haluan hakea etua vierasvoittoisuudesta. Charlton pääsee kuitenkin otteluun paremmista asemista, sillä ei ole viikkopeliä lainkaan.






torstai 31. tammikuuta 2013

Vakioveikkausvihje kierros 5, 2.2.2013

Lauantain 2.2. Vakioveikkaukseen kirjoitetaan vihjerivi nyt torstaiaamuna. Tällä kertaa vuorossa on Valioliigan ja Championshipin otteluita. Itse laitan kupongille 4 - 6 euroa maksavan systeemin, ja ehdotan teille lisäksi muutamia lisämerkkejä.

1. Newcastle - Chelsea: 2

Chelsea on tässä selkeä ennakkosuosikki, ja vaikka onkin pelannut viime ajat tuloksellisesti huonosti, ja päästi eilenkin 0-2 johtonsa valumaan 2-2 -tasapeliksi, toimii se hyvänä herätteenä. Lauantaina on tehtävä tulosta, jos aikoo jotakin saavuttaa! En tuhlaa tähän merkkejä vaan luotan 59%:sti kupongille pelattuun ennakkosuosikkiin.


2. Everton - Aston Villa: 1 tai 1X

Tässä kotijoukkue selkeänä suosikkina peliin, tosin niin suurena, että voisi ehkä hakea rivin arvon nostamiseksi ristivarmistusta. Kotonaan Everton lienee kuitenkin niin vahva, että pienellä panoksella pelatessa suosittelen ykköstä.


3. Arsenal - Stoke: 1

Arsenal osaa maalinteon, joskin päästääkin niitä helposti. Olisiko itseluottamus 0-2 tappioasemasta 2-2- tasapeliin nousun myötä Liverpoolia vastaan nostanut itseluottamuksen sille tasolle että nyt otetaan selkeä kotivoitto.


4. West Ham - Swansea: X tai 1X

Merkitään tähän tasaiselta vaikuttavaan ja tasaisesti pelattuun kohteeseen perusmerkiksi risti. Se on kuitenkin mielestäni syytä varmistaa kotivoitolla,


5. Wigan-Southampton: 1X2

Mielestäni kierroksen kupongille asetetuista peleistä vaikein ennustaa. Tasaiseksi pelattu, mutta oikein mistään merkistä ei saa etua kupongille. Jos säästät merkkejä, suosittelen kotivoittoa. Itse pelaan tämän suurella todennäköisyydellä kaikilla merkeillä läpi.


6. Reading - Sunderland: 1

Toinen varsin tasaisen tuntuinen ottelu, mutta uskon tässä vahvasti Readingiin. Kotijoukkue on vahvemmin nousukuntoinen ja eilen myöskin kotikentällä pelattu 2-2 -tasapeli Chelseata vastaan antaa takuulla maukkaan henkisen yliotteen.


7. Crystal Palace - Charlton: X2

Edellisella Vakiokierroksella luotin Charltoniin kotonaan, turhaan. Nyt Charlton pelaa vieraskentällä ja luotan edelleen. Etenkin kun tästä on tämänhetkisten peliprosenttien valossa saatavissa selkeätä etua rivin arvoon. Otetaan kuitenkin merkeiksi X2, sillä pelaamme tässä suosikkia vastaan.


8. Watford - Bolton: 2 tai 12

Tässä on yllätyshakua riviin. Heikosti suoriutunut Bolton on laadukasta Watfordia vastaan selkeästi alipelattu mielestäni. Tämä pelataan ennakko-odotusten vastaiseen vierasvoittoon, jos pelimerkkejä riittää, varmistellaan kotivoitolla.


9. Shelffield W - Brighton: 12

Brighton lienee vahvempi joukkue, mutta otetaan tässä huomioon jalkapallolle tyypillinen kotietu, lisätään kotivoiton mahdollisuus parantamaan rivin arvoa, Brighton vaikuttaa nimittäin hivenen ylipelatulta suosikilta.


10. Birmingham - Nothingham: 2 tai 12 / X2

Tässä haetaan kotisuosikin vastaista vierasvoittoideaa, tuomaan lapulle lisäarvoa. Jos pelimerkkejä riittää, täydentäkää ykkösella tai ristillä. Oman lappuni päätän hinnan ja voittoennusteiden mukaan tässä kohteessa.


11. Derby - Huddersfield: 1 tai 1X

Derby tässä vahva kotisuosikki, mutta pelikassan varojen riittäessä suosittelen antamaan pieniä mahdollisuuksia myös heikommin esiintyneille vieraille. Katsotaan, riittääkö omassa kassassani varaa käyttää tämän kohteen lisämerkkiä.


12. Millwall - Hull: 2

Pidän Hullia kovana vierasnippuna. En laske tässä Millwalia suosikiksi, kuten veikkaajat ovat torstaiaamun peliprosenttien mukaan tehneet. Tässä vierasvoitossa säästetään merkkejä ja haetaan vakiolapullemme lisäarvoa varmalla kakkosella.


13. Ipswich - Middlesbrough: X

Lähestulkoon arpapelillä yksi tasuri lisää kupongille, niitä on muuten liian vähän! Suosittelen tähän kuitenkin varmistuksia teille, kellä pelimerkkejä riittää: Pelatkaa jopa läpi.




Oman rivini valinnat


Oma systeemirivini maksaa tällä viikolla 6 euroa. Pelaan suositukseni sisään seuraavasti:

1. 2
2. 1
3. 1
4. X
5. 1X2
6. 1
7. X2
8. 2
9. 12
10. 2
11. 1X
12. 2
13 X

Jos käytössänne on reilummin rahaa, suosittelen lisämerkkejä ennakkosuosikkien vastaisesti pelattuihin kohteisiin, kuten kohteisiin 8 ja 10, jotka itse jätin varmalle kakkoselle. Mikäli yhä on pelimerkkejä jäljellä, kannattaa varmat ristit kohteista 13 ja 4 varmistaa ainakin ykkösillä, mutta silloin käsissänne on jo tuotto-odotuksiin nähden melko kallis rivi. Näillä poiminnoilla, onnea Vakioon!

Sunnuntain 3.2.2013 päivitys: Tulos 6 / 13 sisään pelatusta rivistä oli kyllä pettymys. Siitäkin huolimatta, Vakiovihjailua jatketaan. Varmoista suosikkivalinnoistani sekä Chelsea että Everton pettivät lapulta. Ei tiedä kyllä hyvää niiden sarjatilanteelle moiset kompuroinnit. Myöskään varma ristivalintani West Ham - Swansea ei toiminut, mutta varmistusmerkki 1 olisi pelannut.

Vierasvoittovalinnat eilisen kupongille olivat myös epäonnistuneita, ainoa mistä voi ottaa kunniaa hyvästä vierasvinkistä oli kohteen 12 Hull.


















perjantai 18. tammikuuta 2013

Vakioveikkaus - vihjeet kierros 3 / 2013

Viikon jalkapallovakioni meni täysin penkin alle, tuloksena 6 / 12.
Tänään pelataan Veikkaukselle sekä lauantainen brittikohteiden Vakioveikkaus että perjantainen kotimainen jääkiekkovakio.

Aloitetaan Vakioveikkauksesta, kierros 3
Alustavasti näyttäisi omasta rivistäni tulevan ihan liian kotivoittopainoitteinen suurien voittojen tavoitteluun - eli liiaksi pelatuimmuusprosenttien mukainen. Käyn kohteet läpi perusmerkkien osalta, mitä täydennän itse omalle lapulleni, ja mitä suosittelen täyttämään.

Perusmerkit
Kotivoitot, merkiksi ykkönen kohteisiin: 1,2,3,4,6,7,8,9 ja 10
Vierasvoitot, merkiksi kakkonen kohteisiin: 5,11,12,13
Täydentävät merkit
Vahvistetaan seuraavat kohteet tasapelimerkillä X:
Kohde 1, Swansea - Brighton, merkiksi siis 1X
Kohde 8, ja kohde 9 myös merkeille 1X

Lisätään vielä lapulla yksi tai kaksi kakkosta
Ennakkosuosikkien vastaisesti kakkosen pelaaminen kävisi vaikkapa kohteisiin Liverpool-Norwich tai Watford-Huddersfield. Itse laitan yhden lisämerkki-kakkosen nimenomaa kohteeseen 10, Watford-Huddersfield, mutta jätän muut ennalleen, koska sijoitan järjestelmään vain 4 euroa.

Oma pelattu kuponkini on siis seuraavanlainen:


1. Swansea - Stoke  1X
2. Liverpool - Norwich  1
3. Newcastle - Reading  1
4. Wigan - Sunderl.  1
5. West Ham - QPR 2
6. Man City - Fulham 1
7. Leeds - Bristol C 1
8. Crystal P - Bolton 1X
9. Birmingh. - Brighton 1X
10. Watford - Huddersf. 12
11. Sheff W - Wolves 2
12. Peterboro - Hull 2
13. Millwall - Burnley 2

Mikäli haluatte tätä järjestelmää vielä täydentää, ja sijoittaa siihen enemmän rahaa, laittaisin omalle lapulleni kaikki tai jotkin seuraavat lisäykset:
Kohde 3: Newcastle - Reading: 1-2, lisätty Readingin mahdollisuus voittoon.
Kohde 4: Sunderlandille mahdollisuus vierasvoittoon, eli merkit 1-2.
Kohde 11: Sheffield W:lle kotivoiton mahdollisuus eli merkit 1-2.
Kohteen 13 pelaisin vielä läpi, merkit 1X2, jos pelimerkkejä riittää.

Toivottavasti osuma on merkittävästi viikon jalkapallovakiota parempi.

Ja Vakion huumoripläjäyksenä sijoitin vielä 10 senttiä perjantaiseen Jääkiekkovakioon, ja toisen 10 senttiä sen Minivakioon. Perjantain Jääkiekkovakiossa laitoin kaikkiin muihin kohteisiin kakkosen, paitsi kohteet 8 ja 10 kotivoitoille.

Perjantain kaikki pelaamiset on nyt laitettu sisään, pelitilien yhteissaldo on nyt näiden sijoitusten myötä noin 40 euroa miinuksella, eli puolet sijoitetusta pelikassasta on käytetty. Toivottavasti näillä peleillä alkaa tulla osumia.