Tälle päivälle pelataan pieniä lisälappuja myös, ainakin kotimaiseen jääkiekkoon. Sijoitetaan vitosella kolmen kohteen jääkiekkotripla, ilman tuplavarmistuksia. Kaikkien kohteiden osuessa takaisin maksetaan reilu 20 euroa. Aiempi lappu yhteen laskettuna päivän sijoitukset ovat tässä vaiheessa 25 euroa, joten näiden osuessa saadaan lähes omat pois.
Ensimmäiseksi kohteeksi valikoituu kouvolalainen KooKoo ja sen kotivoitto Mestiksen play-offseissa Hokkia vastaan. Kerroin on pieni, mutta odotusarvokin kohtalaisen suuri.
Kaveriksi kohteelle napataan HIFK:n voitto Pelicansista kotonaan. HIFK on ollut suorastaan umpisurkea vieraissa, mutta josko kotitehot pitäisivät edelleen. Kerrointa tähänkään ei paljoa tarjota.
Kupongin vierasvoittajaksi tarjotaan Ässiä. Ilves vaan ei jaksa, eihän?
Mestiksen KooKoo näistä on nyt ollut hyvässä vireessä, muiden hyvyydestä en menisi sanomaan mutta ovat otteluissaan kuitenkin selkeitä suosikkeja, ja haen riskisijoituksilleni varmistuksia.