Harrasteena urheiluveikkaus. Tavoitteellisesti voitolle, mutta huumorilla ja pilke ailmäkulmassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Real Madrid. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Real Madrid. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Vakioveikkaus - vihjeet kierros 9 / 2013
Vetoveikkaaja laittaa Vakioveikkausvihjeensä nippuun tällä viikolla jo keskiviikkona, ja sijoitti itse peliin 16,00 euron järjestelmän.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Päivän toinen kolmen kohteen kuponki Espanjasta
Italian iltapäivämatsien vedot Serie A:sta osuivat täydellisesti, ja tuottivat pelikassaan rahaa. Lupauksen mukaisesti sijoitamme tästä syystä myös illan kohteisiin täysin samalla idealla. Kolme kohdetta, peliin tuplat ja tripla, kaikki viiden euron panoksella.
Kohteet valitaan nyt tarjolla olevista iltapäivän tapaan yhden maan kohteista, eli nyt Espanjasta. Suorilla voitoilla kertoimet meinaavat jäädä alle kahden, joten täytyy valita kupongille myös hieman riskialttiimpia tasoitusvetoja.
Real Madridille veikataan kolmen maalin kotivoittoa, vastustajalle tarjotaan kahta maalia eteen. Siihen ykkönen, kertoimella 2,15.
Toinen tasoitusveto on yhden maalin tasoitus Real Valladolidille Athletico Madridia vastaan. Tässä siis pelattu vierasjoukkueen kahden maalin voittoa, ja tämä on varmasti rivin riskialttein kohde, kertoimella 3,40.
Lapun täydentää Espanyolin veikattu kotivoitto Betisistä tasan kakkosen kertoimella.
Mikä tahansa tuplatoteutuma tuo vähintään panoksen takaisin tai pientä voittoa. Kaikki kolme veikkausta oikein, tekisivät sunnuntaista jo juhlapäivän.
Käy näissä Espanjan iltaotteluissa miten tahansa, tästä jäi voitollinen päivä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Vedot yhteen otteluun: Real Madrid - Manchester United
Eilinen päivä jäi muutaman euron tappiolle, sillä Celticin yllätysmahdollisuudet Juventusta vastaan kuivuivat heti alkuintoiluun ja siinä sattuneeseen puolustusvirheeseen. Ei Juvea sitten enää pelkällä asenteella voiteta, vaikka peli olikin varsin mukavaa katseltavaa. Ottelupariin ei enää jännitettä jäänyt, ja toinen osa-ottelu ei varmaankaan Vetoveikkaajan kupongille päädy. Celticin mahdollisuudet olivat nimenomaa kotona, ja 0-3 ei jätä tilaa selittelylle.
PSG hoiti oman osuutensa, vaikkakin piti lopussa hieman jännityksessä siitä, tuleeko enää edes lohdutuseuroja. Nyt kun onnistuin, voin vain kysyä, että ihmettelen edelleen miten kertoimenlaskijat olivat kautta linjan saaneet PSG:n vierasvoitolle yli kolmosen kertoimen. Zlatanin hölmöily ja vastustajan kavennus jätti tämän otteluparin kuitenkin vielä auki, PSG:n kahdesta vierasmaalista riippumatta.
Nyt jos koskaan, houkuttelee pelaamaan ManU:n puolesta suoraa voittoa, vaikka sen kerroin on hieman eiliseltä jo laskenutkin. Vitosella sisään ManU:n voitto kertoimella 5,25 ja toisella vitosella tasapeli kertoimella 3,90.
Ei siis tavoitella suuria voittoja, vaan pelataan vain yhtä peliä tänään, kun muistetaan että alkuperäinen tavoite vedonlyöntiharrastuksellani on päästä per päivä noin kymmenen euroa voitolle. Realin voittaessa jäädään tältä päivältä kymppi tappiolle, tasurilla lähes kymppi voitolle ja vierasvoitolla noin 16 euroa voitolle.
Yksinkertainen on tällä kertaa kaunista, vaikka jälleen pelaankin altavastaajaa.
Avaa sinäkin oma pelitili NordicBetille viereisestä mainoksesta.
PSG hoiti oman osuutensa, vaikkakin piti lopussa hieman jännityksessä siitä, tuleeko enää edes lohdutuseuroja. Nyt kun onnistuin, voin vain kysyä, että ihmettelen edelleen miten kertoimenlaskijat olivat kautta linjan saaneet PSG:n vierasvoitolle yli kolmosen kertoimen. Zlatanin hölmöily ja vastustajan kavennus jätti tämän otteluparin kuitenkin vielä auki, PSG:n kahdesta vierasmaalista riippumatta.
Tänään ManU:lle voitto?
Tänään on sitten kahden suurseuran kohtaaminen edessä. Real Madrid isännöi omaa suosikkijoukkuettani Manchester Unitedia. On selvää, että Real on kotonaan suosikki. Sille kuitenkin tarjotaan vain noin 1,60 kertoimia, kun altavastaajaksi laskettu Manchester United saa edelleen yli viiden kertoimia, ja tasapelistäkin neljän pintaan olevaa kerrointa.Nyt jos koskaan, houkuttelee pelaamaan ManU:n puolesta suoraa voittoa, vaikka sen kerroin on hieman eiliseltä jo laskenutkin. Vitosella sisään ManU:n voitto kertoimella 5,25 ja toisella vitosella tasapeli kertoimella 3,90.
Ei siis tavoitella suuria voittoja, vaan pelataan vain yhtä peliä tänään, kun muistetaan että alkuperäinen tavoite vedonlyöntiharrastuksellani on päästä per päivä noin kymmenen euroa voitolle. Realin voittaessa jäädään tältä päivältä kymppi tappiolle, tasurilla lähes kymppi voitolle ja vierasvoitolla noin 16 euroa voitolle.
Yksinkertainen on tällä kertaa kaunista, vaikka jälleen pelaankin altavastaajaa.
Avaa sinäkin oma pelitili NordicBetille viereisestä mainoksesta.
tiistai 29. tammikuuta 2013
Viikonlopun vedot
Menneenä perjantaina laitettiin sisään perjantain vedonlyöntiä, ja lauantain ja sunnuntain kohteita vetolapauille, sekä lauantain vakiovihjeitä, koska Vetoveikkaaja veti viikonlopun henkeä. Viikonlopun peleihin sijoitettiin Veikkauksella kuusi euroa ja Nordic Betille 38,50 euroa.
Lauantaille pelattu kolmen saksalaiskohteen futislappu tuhoutui kahteen 0-0:aan täysin, siitä viisi euroa tappiota.
Surkea Vakio, kehno saksalainen futis
Viikonlopun saldo ei ollut kovin mairitteleva. Veikkauksen peleistä yksi rivi Euro Jackpotia toi yhden numeron oikein, ja sinne meni kaksi euroa. Vakavasti tehty Vakioveikkausrivi oli varsin metsässä, tuloksena vain 7 / 13 oikein, muutaman selkeän ennakkosuosikin pettäessä täysin! Tämä tulos oli raaka pettymys.
Perjantaille pelattu suomalaisen urheilun kuponki toi menestystä kotimaisessa jalkapallon liigacupissa, ja koripallotuloskin oli oikein, mutta SM-liigaan ja Mestikseen veikatut kolme kohdetta estivät tältä lapulta minkään muun tuloksen kuin muutaman lohdutuseuron.
Lauantaille pelattu kolmen saksalaiskohteen futislappu tuhoutui kahteen 0-0:aan täysin, siitä viisi euroa tappiota.
Sunnuntain suurseurat minimoivat tappiot
Sunnuntaille veikatut kolme jalkapallon suurseuraa, Real Madrid, Barcelona ja AC Milan minimoivat viikonlopun tappiot siedettäviksi, ja muuttivat 42,50 sijoitukset yhteensä vain noin kympin tappiolle. Espanjalaisseuroille merkattiin yli kahden maalin kotivoitot ja Milanille suora vierasvoitto. Kiitos Messi, kiitos Ronaldo. Maali-iloittelunna turvin tasoitus ja kerroin olisi voinut olla vieläkin suurempi. Pelikassaan panoksen jälkeen voittoa tuo lappu toi yli 32 euroa, ja muutoin epäonnistunut viikonloppu sai sunnuntaina paremman päätöksen.
Tänään tiistaina jatketaan vetoja suomalaisella jääkiekolla ja jalkapallolla.
perjantai 25. tammikuuta 2013
Lauantaille Bundesliigaa ja sunnuntaille Italian Serie A sekä Espanjan liiga
Perjantaille on jo vedetty sisään suomalaisen urhelun sillisalaatti jalkapallon liigacupia, Korisliigaa, jääkiekkoliigaa ja Mestistä. Lauantaille laitettiin Vakioveikkaus brittifutiskohteista Championshipiä ja FA-Cupia. Nämä sijoitukset ja suositukset voit lukea kahdesta edellisestä viestistä. Viikonloppuna Vetoveikkaaja vetää henkeä, eikä tee saman päivän aikana sijoituksia, joten lauantain ja sunnuntain muutkin vetokohteet julkaistaan nyt.
Lauantain (26.1.2013) lapulle laitetaan maltillisesti Bundesliigaa
Schalkelle ja Leverkusenille vierasvoitot. Hannover 96 ottanee kotivoiton.
Tämä kolmen kohteen lappu yhteiskertoimella 10,16, viiden euron panoksella sisään.
Lapulle on haettu mielestäni ennakkosuosikkeja, joiten kerroin kuitenkin olisi kohtuullinen. Tasapelejä ei ole tässäkään lapussa. Viikonlopun ainoat tasapelit jätetään Englannin kohteisiin Vakiossa.
Sunnuntaille (27.1.2013) Espanjan ja Italian liigaa
Suursuosikit Read Madrid ja Barcelona merkitään voittajiksi omissa otteluissaan. Hieman suurempaa kerrointa hakiessa, annetaan vastustajille Gatafelle ja Osasunalle kahden maalin tasoitus. Kolmen kohteen kuponki täydennetään Italiasta kohteella, jossa voittajaksi veikataan AC Milan.
Eli lappu on kokonaisuudessaan:
Real Madrid - Getafe (+2) - 1
Barcelona - Osasuna (+2) - 1
Atalanta - AC Milan - 2
Kerroin: 7,56, panos 5 euroa. Vain koko kupongin osuminen käytössä.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Manchester United jäi tasuriin
Jalkapallon neljän kobteen vedonlyöntini sunnuntain otteluihin ei onnistunut. Tuloksena 2 oikein neljästä, jolla sain 2,85 euroa rahoja takaisin päin, mutta kuponki jäi yli 8 euroa tappiolliseksi.
Lapulle oli haettu Valioliigasta Arsenalin vierasvoittoa Chelseasta, yli kolmosen kertoimella. Sitä pidin heikoinpana lenkkinä vetoihini, ja ottelu päättyikin Chelsean 2-1 kotivoittoon. Se ei vielä harmittanut juurikaan, se oli odotettu tappio minulle, ja uskoin muiden valittujen joukkueiden pitävän, ja tuovan minulle pientä voittoa tupla- ja tripla-valintojen kautta.
AC Milan ja Real Madrid hoitivat oman osansa, ja se varmisti minulle tuon yhden tuplan osumisen, joka jäi kuponkini ainoaksi. Realille voittaminen ei tehnyt edes tiukkaa, tulos oli 0-5!
Vetoni epäonnistuminen perustuu kuitenkin suisikkini, Manchester Unitedin jäämiseen 1-1 -tasatulokseen Tottenhamin vieraana. Luotan ManU:n suorituksiin vedonlyönnin mielessä liikaakin, ja tulen luottamaan jatkossakin. Uskon joukkueen menevän edelleen mestaruuteen asti! Silti, yleensä se on ManU, joka tekee maalin lisäajalla, tasoituksen tai voiton. Nyt kävi toisin, Tottenham tuli takaa tasoihin, eikä Robin van Persien maali riittänyt ManU:lle voittoon eikä minulle lisätienisteihin. Tappiota tuli.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)