Tennis ei varsinaisesti kuulu suosikkilajeihini, eikä niihin, joista eniten kuvittelisin tietäväni. Tennis on kuitenkin hauska laji pelata reaaliaikaista live-vedonlyöntiä, ja kuulemma yksi helpoimmista lajeista jäädä tässä pelimuodossa voitolle, mikäli lajista edes jotain tietää.
No, enpä jäänyt paljoakaan voitolle, konkreettisesti pelitilin saldo kasvoi kolme euroa. Saumaa isompaankin tiliin olisi ollut, peleihin mahtui myös kirveleviä tappioita. Pelasin Australian avointen tennisturnausta pääkohteenani live-vedot otteluun Novak Djokovic - Tomas Berdych. Suurimmat voittoni keräsin seuraavilla vedoilla: Erälukemat Djokovicille: 3-1, ensimmäisen erän kolmannen pelin voittaja: Djokovic ja ensimmäisen erän viidennen pelin voittaja: Djokovic.
Tappioita puolestaan kertyi innostumisesta, ja yltiöpäisistä hauista Djokoviciä vastaan, varsinkin ottelun toisessa erässä, jonka hän hävisi. Vedot olivat kuitenkin liian suuria hakuja, ja väärään aikaan sijoitettuja, joten voitot hupenivat mm. Berdychin 2-6 erävoiton hakuun.
Lopputulema tenniksen vedoista oli se, että kierrättämällä 1 - 3 euron panoksella yhteensä 36 euroa pelirahaa, palautus oli 39 euroa ja puhdasta voittoa huimat kolme euroa. Samoin, viimeiseen asti, olisi ollut mahdollista jäädä noin kymppi, pahimmassa tilanteessa pari kymppiä tappiolle.
Yhtä kaikki, järkevällä pelaamisella, opettelulla ja asioihin panostamalla, live-veto on pelimuoto, jossa on mahdollista jäädä voitolle - huomattavasti enemmän kuin nyt nettoamani kolme euroa. Tennis on takuulla yksi mielekkäimmistä vaihtoehdoista live-vetoon: Ainakin vetojen mielessä tehokkaita pelitapahtumia on rutkasti vaikkapa jalkapalloa enemmän.
Tästä jatketaan hyvillä mielin jo sisään pelattujen kohteiden odottelua, ja uusien pelikohteiden etsintää.