Näytetään tekstit, joissa on tunniste FA Cup. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FA Cup. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. helmikuuta 2013

Yli 100 euroa tulosta - tänään käymme mukavuusalueen ulkopuolella!

Eiliset erillisvedot toivat pelitilille kasvua noin 110 euroa. Italian Serie A:sta ensimmäiselle lapulle valitut kolme kotivoittoa toimivat täydellisesti, joten kaikki kolme tuplaa ja yksi tripla toivat rahaa. Tuon lapun yhteydessä tein lupauksen sijoittaa illan peleihin lisää rahaa, mikäli tulos on 3/3 oikein.

Lupaukseni lunastin Espanjan sunnuntai-illan peleillä, pelaten kaksi tasoitusvetoa ja Espanyolin suoran kotivoiton. Näistä kohteistakin 2/3 piti, ja jätti senkin lapun 14 euroa voitolliseksi. Harmikseni kahden maalin tasoitusveto Real Madridin puolesta ei kestänyt, ja päivän "jättipotti" jäi tulematta. Real kyllä voitti ottelunsa, mutta hyvästä alusta huolimatta "vain" kahden maalin erolla, eikä kolmen kuten lapulle oli veikattu. Athletico Madridin vähintään kahden maalin voitto puolestaan piti, tuloksella 0-3, ja päivän lisälappukin jäi voitolle.

Tänään ulos mukavuusalueelta

Eilen toiminutta vetoperiaatetta noudattaen rakennetaan tämänkin päivän lappu. Kolme kohdetta, kertoimet vähintään kahden pintaan, ja vitosella pelataan kaikki tuplat sekä koko lappu. Näin ollen, mikä tahansa tupla tuo vähintään rahat takaisin, ja triplan osuessa reilusti voittoja.

Portugalista lapulle Sporting Bragan vierasvoitto omassa ottelussaan, kerroin 2,10. Tätä pidän lappuni todennäköisimpänä osujana.

Italian Serie A:sta sitten jo yllätyshakuisempi kotivoitto, Siena - Lazio kertoimella 2,92. Tämä jotenkin vain houkuttelee, vaikka Lazion pitäisi olla vahvempi. Luotetaan nyt kotietuun ja vähän tuuriinkin.

Kupongin kolmas kohde tulee Ranskasta, ja tässäkin ennakkosuosikkina on vierasjoukkue Monaco, mutta minä en pelaa tänään nimen mukaan, vaan kertoimella 2,90 etua tarjoavaa Dijonia kotivoittajaksi.

Näistä kolmesta siis päivän lappu sisään NordicBetille. Ulkona mukavuusalueelta ollaan sikäli, että tämä lappu perustuu todellakin veikkaamiseen, ei joukkueiden tuntemiseen riittävän vahvasti.

Manchester United ulos FA-Cupista?

Yhä kauemmas mukavuusalueelta joudun, pelatessani päivän hassutteluvedon suosikkijoukkuettani Manchester Unitedia vastaan. Reading laitetaan pudottamaan ManU FA-Cupista. Miksi? Sir Alexille ei riitä todennäköiselta näyttävä Valioliigamestaruus eikä mahdollinen CL-menestys. Mutta joukkueen on kompastuttava jossain, ja mielummin tässä kuin edellä mainituissa. Yksi ottelu takki auki, ja kerrankin pelaan ManU:a vastaan.

Arsenal koki jo kauhean pettymyksen hävittyään lauantaina 0-1. City ja Chelsea puolestaan näyttivät, että ovat kuitenkin suuria. Nyt haetaan sitä, että yksi suuri kompastuu, olkoonkin että se on suursuosikkini United. Readingista saa kuitenkin yli kympin kertoimen ja sille voidaan eilisen tuottopäivän nimissä vitosen hassuttelu laittaa.

Tähän tukien, veikataan myös hyvin pientä, 0-1 tulosta, eli alle 1,5 maalia ottelussa. Tähän vetoon sopii siis myös ManU:n 1-0 voitto tai 0-0 -tasuri. Tuolle kerroin 6,75, ja tämä erilliselle lapulle vitosella.

Näin ollen, päivän peleihin on sijoitettu 30 euroa, ja se saa maanantaille riittää.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Vakioveikkausvihje 26.1.2013

Seuraavaksi Vetoveikkaajan Vakioveikkaus tammikuun 26. pelattavalle kierrokselle, laitettuna sisään tänään perjantaina 25.1.2013. Viime kierroksella 4 euron pelattuun systeemin osui 8 merkkiä, ja teille tarjoamillani lisämerkeillä tulos olisi ollut 10/13. Tätä lähdetään parantamaan, mutta rehellisesti täytyy tunnustaa että kierros vaikuttaa vaikealta, kohteiden ollessa Championshipiä ja FC Cupia. Mutta aloitetaan.

1. Wolwerhampton - Blackpool: 1

Surkeasti näyttää menneen kummallakin. Wolwesilta varsinkin olisin odottanut enemmän kauden aikana. Nyt se näyttää olevan veikkaajien mielestä kotisuosikki. Blackpoolille pitäisi antaa tähän mahdollisuuksia, mutta pistetään nyt ensi alkuun kotivoitto varmaksi.


2. Bristol City - Ipswich: X, lisäehdotus X2

Tasaiselta vaikuttava, ja tasaisesti pelattu ottelu. Valitaan se perusmekiltään siis ristiksi, siitä saa ehkä hienoista etua lapulle. Jos haluat lisämerkin laittaa, laita 2.


3. Charlton - Sbeffield Wed: 1

Charlton näyttää kulkevan hyvässä vireessä, ja kotiedun turvin laitan varman ykkösen. Ei haeta yllätystä tästä vaan peesataan muita, koska näyttävät olevan oikeassa. ;)


4. Burnley - Birmingham: 12

Tässä sitten haetaan sitä yllätystä, mutta varmistetaan sentään todennäköisemmällä kotivoitolla. Haluan kuitenkin uskoa Birminghamin nousuun, se ei ole niin surkea kuin sarjataulukko näyttää. Koska sitä on myös verrattain vähän pelattu, nostaa vaihtoehtona oleva vierasvoitto mahdollisen rivin arvoa melkoisesti.


5. Nothingham Forest - Watford: 1, lisäehdotus 12

Watford on mielestäni tässä hiukan alipelattu vieraskohde. Nothingham lienee vahvempi, mutta suosittelen varmistusta, sillä tasokkaat ja tasaiset joukkueet ovat kyseessä.


6. Bolton - Everton: 2

FA Cupin ottelussa joukkueiden tasoero on niin merkittävä, että perusmerkiksi on pakko valita 2. Boltonin mahdollisuus piilee ainoastaan siinä, että Everton tulisi otteluun "takki auki".


7. Brighton  - Arsenal: 2

Samat perustelut kuin kohteessa 6. Vaikka Arsenal lepuuttaisi avainpelaajiaan, luulisi että sillä on cupissa panostusta ja menestyshaluja. Lisämerkkejä ei kannata uhrata.


8. Derby - Blackburn: X2, lisäehdotus 1X2

Tasaisen oloinen ottelu, jonka tasaisuuden laitan kupongille prosenttijakaumien vastaisesti X2 -merkinnällä. Jos haluatte varmistella, pelatkaa läpi.


9. Macclesfield Wigan: 2, lisäehdotus X2

Wigan on ottelun ehdoton suosikki, mutta sen tavoitteet eivät ole FA Cupissa. Tuoko todennäköinen pelaajien lepuutus yllätysmahdolliseuuden kotijoukkueelle. Perusmerkiksi 2, mutta jos pelimerkkejä riittää, laita ristivarmistus.


10. QPR - MK Dons: 1

Valioliigan hännän ja Ykkösliigan kärkipään ero pitäisi olla riittävä. Onko QPR:n asenne? On, vastaan minä.


11. Reading - Sheffield Utd: 1, lisäehdotus 1X

FA Cupia edelleen, Valioliigajoukkueella kotona selkeä etu.Tarkistetaan lisämerkkien mahdollisuus pelikassan mukaan. Voitto-osuuden nostatukseen siis sijoittamasi rahan mukaan, pelimerkkeihin lisää X.


12. Hull - Barnsley: 1

Tässäkin, cup-ottelu. En jaksa jauhaa cup-otteluiden yllätyksistä ja sarjataulukon tuijottamisen virheistä. Nyt uskon puhtaasti sarjataulukkoon. Vahvempi kotijoukkue voittaa!


13. Norwich - Luton: 1

Merkkejä ei tuhlata tämän enempää, perustasoero on jo niin iso.


Sitten rakentamaan noista lappu. Itse pelaan jälleen vain 4,00 euroa maksavan järjestelmän, ja otan ehdottamistani lisämerkeistä käyttöön kohteen 5 ja kohteen 8. Muut merkkiehdotukset jätän teidän valittaviksenne.