maanantai 21. tammikuuta 2013

Manchester United jäi tasuriin

Jalkapallon neljän kobteen vedonlyöntini sunnuntain otteluihin ei onnistunut. Tuloksena 2 oikein neljästä, jolla sain 2,85 euroa rahoja takaisin päin, mutta kuponki jäi yli 8 euroa tappiolliseksi.

Lapulle oli haettu Valioliigasta Arsenalin vierasvoittoa Chelseasta, yli kolmosen kertoimella. Sitä pidin heikoinpana lenkkinä vetoihini, ja ottelu päättyikin Chelsean 2-1 kotivoittoon. Se ei vielä harmittanut juurikaan, se oli odotettu tappio minulle, ja uskoin muiden valittujen joukkueiden pitävän, ja tuovan minulle pientä voittoa tupla- ja tripla-valintojen kautta.

AC Milan ja Real Madrid hoitivat oman osansa, ja se varmisti minulle tuon yhden tuplan osumisen, joka jäi kuponkini ainoaksi. Realille voittaminen ei tehnyt edes tiukkaa, tulos oli 0-5!

Vetoni epäonnistuminen perustuu kuitenkin suisikkini, Manchester Unitedin jäämiseen 1-1 -tasatulokseen Tottenhamin vieraana. Luotan ManU:n suorituksiin vedonlyönnin mielessä liikaakin, ja tulen luottamaan jatkossakin. Uskon joukkueen menevän edelleen mestaruuteen asti! Silti, yleensä se on ManU, joka tekee maalin lisäajalla, tasoituksen tai voiton. Nyt kävi toisin, Tottenham tuli takaa tasoihin, eikä Robin van Persien maali riittänyt ManU:lle voittoon eikä minulle lisätienisteihin. Tappiota tuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti